Vuorotyöläisen (koira)arkea

Usei kuulee puhuttavan vain vuorotyön huonoista puolista, mutta minä ajattelin tuoda esille omia mietteitäni hyvistä ja mukavista asioista työssä.

Ensiksi rakastan pitkiä aamuja, kun ei ole kiire mihinkään. Ehdin rauhassa juoda teeni ja syödä kunnon aamiaisen. Parisuhteessa yksi mielestäni ihanimpia hetkiä ovat yhteiset pitkät aamut, kun vapaat sattuvat samoille päiville (käytännössä viikonloppuihin). Lisäksi aamupäivät ovat muutenkin rauhallisempia, jos eksyy kauppoihin tai jopa pidemmälle ostoksille, yleensä ei tarvitse ryysiä tai jonottaa.

Taiga on sopeutunut hyvin epäsäännölliseen arkirytmiin. Tietenkin se lähtee ulos ja tulee syömään jos joku perheestä on kello seitsemän jälkeen pystyssä, mutta muuten se tulee mielellään vielä kainaloon nukkumaan. Pitkinä aamuina minun luona lenkkeillään yleensä ensimmäisen kerran vasta kymmenen jälkeen, toisinaan vähän aikaisemmin riippuen päivästä. Joskus se olen suorastaan minä, joka saa maanitella koiraa nousemaan ylös. Kyllä se aina lähtee, viimeistään sitten kun häärin eteisessä ulkovaatteiden kimpussa. Aamupäivällä tehdään kunnon pitkä lenkki (säävarauksella), joten saan touhuta tämän jälkeen ihan rauhassa ilman pakottavaa tarvetta lähteä ulos heti. Taiga on myös hienosti oppinut, että aikaisina aamuina asiat tehdään vähän ripeämmin. Se jää tyytyväisenä omaan mökkiinsä nukkumaan muiden lähtiessä töihin. Jos joku sattuu olemaan kotona, neiti osaa kyllä vaatia iltapäivän lenkkiä ja seuraa. Taiga on aika onnellisessa asemassa, sillä perheestä löytyy yksi opiskelija, arkityöläinen ja kaksi vuorotyöläistä. Joskus neiti ei joudu olemaan yksin lähes ollenkaan, toisinaan muutamista tunneista aina sinne 7-8 tuntiin.

 Lisäksi aamupäivällä ja iltapäivällä on helppo asioida tarvittavissa paikoissa (pankki, konttorit tms,) kun aikoja tuntuu saavan paremmin ja nopeammin. En ole koskaan ollut sali-ihmisiä, mutta tykkään juosta. Aamupäivät ovat juoksemiseen ja kuntoilun harrastamiseen loistavia. Silloin ei ole vielä väsynyt työpäivästä, ja toisaalta on ihana mennä töihin rentoutuneena juoksun ja suihkun jäljiltä. Aamupäivisin olen myös virkein, joten kaikki kodin työt sujuvat leikiten. Tosin tässä on se varjopuoli, että iltaan mennessä, kun siellä töissä pitäisi jaksaa, väsähdän helposti. Olen niin aamu kuin iltauninen. Pitkät aamupäivät mahdollistavat myös monenlaisen harrastamisen koiran kanssa valoisaan aikaan etenkin syksyisin. Taigan kanssa ei olla paljon normaaleja lenkkejä kummempaa tehty pitkään aikaan. Töiden vähetessä voisin yrittää vetää Taigalle muutaman kerran verijälkeä. Metsästyskausikin on alkanut, joten hirven/peuran sorkkia voisi saada avuksi, ilmankin pärjää. Jos verijälkeen ei tunnu olevan aikaa, myös metsäjälki on Taigalle tuttu. Tosin sen verran alussa olemme, että vain perheenjäsenet ovat kävelleet jälkiä, tässä vaiheessa sekin riittänee varmasti Taigalle.

Arkivapaat ovat vuorotyössä jotain parasta. Sinulla on koko päivä aikaa, aamusta iltaan. Sitä ehtii tehdä ja touhuta vaikka mitä muiden ollessa töissä. Kaupat ja konttorit ovat pitkään auki, joten asiatkin hoituvat yleensä helposti. Pääsee ulos tuulettumaan koiran kanssa monta kertaa päivässä. Ehtii tehdä asioita, joista itse nauttii. Nähdä mahdollisesti iltasella ystäviä tai tehdä pitemmän kaavan mukaan ruokaa. Arkivapaat ovat minun viikonloppuja, jolloin otan rennosti ja nautin elämästä tai miinuksena palaudun töistä/rankasta työputkesta. Sunnuntaina oli tosiaan viimeinen työpäiväni lastensuojelussa täysillä tunneilla. Tästä päivästä eteenpäin siirryn tuntityölistalle, joka tarkoittaa, että teen vain yksittäisiä vuoroja kun tarvitaan/kerkeän. Keikat ovat jatkossakin ilta- ja viikonloppupainotteisia, sillä 7 työntekijän yhteisössä aamuvuoroja on tarjolla viikossa yksi, jos ne jaetaan tasaisesti. Näen vuorotyössä siis myös hyvää, enhän sitä muuten tekisi. Tuskin sitä kukaan muukaan tekee vain ainoastaan lisien takia. Erilaiset lisät ovat kiva plussa kuukauden palkassa, mutta niin rankkaa työ välillä on, että siitä pitää oikeasti tykätä. Tiedän myös, että kaikista ei edes ole vuorotyöläisiksi, toisille yön valvominen/yövuorot ovat myrkkyä niin henkisesti ja fyysisesti (joskus jopa terveydellisesti). Voisin mahdollisesti tehdä vuorotyötä pidempäänkin, mutta uskon, että nauttisin vielä enemmän normaalista arkirytmistä ja työstä.

Pikaiset kuulumiset

''Sukset välil lipsuu, mut ladult me ei poistuta

Junnut nappaa nipsuu eikä skumppaa enää roiskuta

Nukun pommii, tänään mä hukun hommii

Valoisuus on loppunu ja pimeyteen tääl oon tottunu''

Sukset on tosiaan vähän lipsunut, mutta ladulla ollaan vielä pystyssä. Hehkutin keväällä valmistumista jouluksi, mutta joudun tässä julkisesti toteamaan, että ei meikä kyllä siihen pysty näillä eväillä. Arkea sotkee hullut työtunnit, koulutehtävät ja ensimmäiseltä opiskelukaudelta jäänyt 7 viikon harjoittelu, joka on pakko suorittaan loka-marraskuun vaihteessa. Siinä rinnalla pitäisi pystyä kirjoittamaan opinnäytetyötä, hoitamaan koiraa, pitämään kavereihin yhteyttä ja tärkeimpänä hoitaa parisuhdetta. Voin kertoa, että helppoa ei tule olemaan omien tunnemyrskyjen välissä. Yritän pitää pään pinnalla. Opinnäytetyön jättö siirtyi minulla  nyt tammikuulle ja valmistuminen sitä myöten helmi-maaliskuun vaihteeseen. Kauhean myöhässä en siis ole virallisesta valmistumisesta joulukuussa. Tammikuun työn jättö tosiaan vain tarkoittaa koulutyön ja kirjoittamisen painoitteista joululomaa. Ihan kuin niitä lomia olisi montakin tässä syksyn aikana. Voin kertoa, että ei yhtään! Viime loman ilman mitään kouluajatuksia tai muuta elämän myllerryksiä olen viettänyt keväällä huhtikuussa. Mutta, kun joskus valmistun lupaan itselleni ainakin viikon loman tai matkan jonnekin lämpimään karkuun Suomen koleutta, pimeyttä ja sadetta, kun oletettavasti kunnon talvea ei saada tänäkään vuonna.

Taiga näytti muutaman viikkoa sitten aivan kauhealta karvaturrilta, epäsiistiltä pehmonallelta, jonka turkki on unohdettu harjata. Nypin neidin selän, kyljet ja pään. Sormet huusivat armoa jo pelkän pään ja hännän jälkeen, tottumattomuuttako? Pikku hiljaa päivien edetessä nypin lisää. Tällä hetkellä koira on enemmän tai vähemmän karvaton. Äidin mukaan vielä rumenmpi kuin ennen tätä. Taiga on viettänyt aikaa lähiaikoina paljon mökillä pihavahdin tehtävissä. Sain äidiltä ihanan kuvan viikonloppuna, kun Taiga oli kipittänyt mökin rantaan ja istunut katselemaan auringon laskua ja tyyntä vettä. Nyt on Taiga palannut taas arkeen, mutta minun aika ei riitä edes siihen, että kerkeäisin koiraa tervehtimään äidin luokse. Kauhea ikävä kyllä on, joten se aika on pakko riipiä jostain.

Ajat järjestyvätkin yllättävillä tavoilla, sillä eilen vietin mitä ihanimman reilun tunnin metsälenkin siskon ja koiran seurassa Keinukallion metsissä nauttien luonnosta, auringosta ja hassuttelevasta koirasta. Vielä monen vuoden jälkeen sitä pysähtyy ihastelemaan omaa koiraansa ja sitä kuinka paljon siitä voikaan olla iloa arjessa. Kertaakaan kohta neljän vuoden aikana meillä ei ole tullut koiran hoidosta riitaa. Välillä on ollut jopa päiviä kun useampi olisi halunnut lenkkeillä neidin kanssa. Tänään olen viettänyt kuumeista päivää kotona, illalla sisko toi Taigan hetkeksi omien treeniensä ajaksi kylään viereen tuhisemaan ja rapsutettavaksi. Taigan ruokavalioon kuului tänään lohta, ruoka upposi niin nopeasti, että teki mieli käydä välissä hillitsemässä sitä ahmimista.

Taiga ei ihan kauheasti arvostanut sylissä kököttämistä ja kuvaamista, ulkona oli niin paljon muuta kiinnostavaa, että maltti puuttui matkasta.