keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Oksentelua ja hammasongelmia

Tapaus oksennus
Muutama viikko taaksepäin meillä oli Taigasta taas hiukan päänvaivaa. Taiga oksenteli 4 päivää aikaisin aamuisin keltaista limaa (vatsahappoja). Muuten koira oli tosi pirteä oma itsensä, söi ja liikkui hyvin. Mikään ei ollut ympäristössä tai ruuassa muuttunut kuukausiin.

Selailin googlea ja erilaisia artikkeleja oksenteluun liittyen ja löysin eläinlääkärin artikkelin ns. tyhjän mahan oksentelusta. Artikkelissa kerrottiin, että moni koira reagoi oksentamalla, jos vatsa on liian pitkään tyhjänä. Tyhjän vatsan oksentaminen on kuulemma suhteellisen vaaratonta ja se pystytään välttämään jakamalla päivän ruuat kahteen tai kolmeen osaan. Näinhän meillä tehdään, mutta kaipa tämäkin vaiva voi tulla jälkikäteen tai puhjeta milloin vain.

Taiga saa tavallisesti ruokansa aamulla noin seitsemän aikaan ja päivällä kuuden aikaan. Annokset ovat pieniä ja sisältävät nappuloiden lisäksi lihaa/kanaa/kalaa/sisäelimiä vaihdellen. Yleensä meillä käytetään Mush-tuoteperheen lihapullia.
Taigalla on ollut ihan pienestä pitäen vatsaongelmia ja jatkuvaa oksentelua syystä jos toisesta. Tuskin on ollut montaa kuukautta ilman oksentamista neidin elämän aikana. Tyhjän mahan oksentelu sopisi hyvin ainakin tällä hetkellä oleviin oireisiin. Kokeiluna lisättiin Taigan ruoka-aikoihin vielä yksi ruoka-aika iltaan. Taiga saa ennen nukkumaan menoa noin yhdeksän aikoihin vielä pienen ''iltapalan'' eli yhden raakapullan/vähän lihaa tai jotain muuta pientä syötäväkseen. Tämän jälkeen oksentelu loppui samantien. Vaikea sanoa, mikä oli tällä kertaa perimmäisenä syynä, mutta me jatkamme kokeilua ja kokeilemme jossain vaiheessa luopua siitä. Illan lisäruoka otetaan päivän ruuista, joten koira ei vahingossa pääse lihoamaan.

Hampaat

Tämä tapaus olikin vähän ikävämpi juttu. Mentiin perinteiseen hammaskiven poistoon eläinläkäriin, kun sitä oli päässyt tulemaan turhan paljon. Taiga palautui lääkäristä kahta hammasta kevyempä ja suu puhdistettuna. Lisäksi saatiin mukaan kehoite hammasröntgenin varaamiseen. Omalla pikku klinikalla tähän ei ole mahdollisuutta, joten suuntasimme Tuusulan Askeleeseen.

Hammasröntgen oli maanantaina 15.5. Henkilökunta oli avointa ja mukavaa niin puhelimessa kuin paikanpäällä. Röntgenistä saimmekin varsinaisen uutisen hammaskartan muodossa. Taigalta lähtee 8 hammasta ja tämän lisäksi 7 hammasta jää seurantaan. Hammasleikkaus on varattu viikon päähän ja takaisin lääkäristä tulee varsinainen harvahammas. Siihen taitaa loppua meidän vetoleikit ja alkaa nappuloiden liotus. Seitsemän seurattavaa hammasta voidaan joutua poistamaan myös lähitulevaisuudessa, joten minun matikkapäälläni paljoa ei jää jäljelle 2+8+7=17 hammasta. Voi Taiga parkaa, kun on saanut näin huonot hampaat. Neidillä on kuitenkin ikää vasta kuusi vuotta. Hiukan omatuntokin kävi kolkuttelemassa olkapäätä, kun pohdittiin perheen kanssa omaa panostamme hampaiden pesuun liittyen. Meillä ei juurikaan pestä koiran hampaita, aina silloin tällöin muistaessa ollaan pesty. Hampaiden pesu on myös todella työlästä, kun koira ei ole siihen tottunut. Ollaan paikattu hampaiden pesua sitten erilaisilla luilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti